savelancia.it goes to Finland

written by Arttu Toivonen LOPPU? Perinteinen italialainen ylähyllyn automerkki Lancia näyttää olevan vaarassa. Lancia tulevaisuus näyttää kaikin puolin hyvin epävarmalta tällä hetkellä. Se on kadonnut jopa emoyhtiönsä strategisista suunnitelmista. Menneinä vuosikymmeninä Lancia oli ylellinen, nopea ja varsin hintava luksustuote, joka etsi asiakkaansa niistä, joille Fiat oli liian arkinen, mutta Maserati ja myöhemmin lanseerattu Ferrari puolestaan liian kalliita autoja. Fiat-konserni hankkia Lancian omistukseensa 1969. Samaan aikaan tehtaan mallistosta löytyneiden kuorma- ja linja-autojen valmistus päättyi, jolloin osa niistä siirrettiin Ivecon tuotelinjan alle. Lähes 110-vuotisen Lancian kohtalo on viime vuosina ollut hieman epävarma. Vielä 1980- ja 1990-luvuilla se oli yksi kuumimmista eurooppalaisista automerkeistä. Lancia dominoi rallipolkuja vuodesta toiseen ensin Stratoksella, 037:lla ja myöhemmin mahtavalla Delta Integralella.

Lapsipuolen asemaan

Sittemmin Lancia joutui selvästi lapsipuolen asemaan. Sillä oli teknisesti hienoja, tyylikkäitä ja hyvin persoonallisia ylemmän keskiluokan autoja, kuten Kappa ja Thesis, mutta jokin mallistossa vain ei tehnyt tehtäväänsä. Lancia myi vuonna 1998 vielä 175 000 autoa vuodessa, mutta vuonna 2013 vain 71 000. Mallistokin on supistunut huomattavasti. Tänä päivänä Lancian mallistosta löytyy enää pieni kaupunkiauto Ypsilon, futuristisesti muotoiltu, mutta kaupallinen mahalasku Delta sekä uudelleen Lanciaksi nimetty Chrysler Voyager -tila-auto. Muutama vuosi sitten kovalla kohinalla uudelleen esitelty Lancia Thema oli käytännössä uudelleen nimetty Chrysler 300C. Nyt se on kadonnut Lancia tuotanto-ohjelmasta kokonaan, eikä kaikkia malleja enää viedä kaikille markkinoille. Esimerkiksi Ruotsissa myydään vain Voyageria, eikä Saksaan viedä lainkaan Lancia Deltaa. Hälyttävin merkki on kuitenkin pääjohtaja Sergio Marchionnen vain muutama päivä sitten esittelemä viisivuotissuunnitelma. Listalla on emomerkki Fiatin tulevat mallit, Alfa Romeon vielä julkaisua odottavat uutuudet sekä esimerkiksi Maseratin ja konsernin amerikkalaisten merkkien tulevat uutuudet. Lancia puuttuu kuitenkin listalta kokonaan. Italialaisen savelancia.it -verkkosivuston mukaan Marchionnen suunnitelmiin saatiin kuitenkin hiljattain selvyys: Lancia pudottaa sekä Voyagerin että Deltan pois mallistostaan. Jäljelle jää pelkästään hieman tavanomaista ylellisempi kaupunkiauto Ypsilon, joka perustuu Fiat 500:een. On todennäköistä, ettei Ypsilonia tulla edes myymään Italian ulkopuolella. Lancia-fanit uskovat, että merkki säilytetään yhden pienen automallin voimin turvin hengissä toistaiseksi. Ehkä Lancian on aika palata kartalle tulevaisuudessa – parempina aikoina?   sourc iltasanomat
Articolo precedente
Il trionfo del Rally di Montecarlo 1972 nel ricordo di chi l’ha vissuto da protagonista
Articolo successivo
“Si a Lancia, No a Marchionne” le origini e il futuro.

Related Posts

Piano industriale FCA: addio Lancia

comment2 Commenti
Alla presentazione del piano industriale di FCA il marchio Lancia scompare del tutto e si apprende che la Y non avrà un modello ‘erede’. Più o meno lo stesso destino viene riservato ad Abarth. Poco dopo viene annunciato che anche…

Torino walking dead

comment2 Commenti
C’è bisogno di molti fiori per un Paese intero diventato un cimitero non solo di anime, ma anche di fulgide icone, metafore d’uno Stato seriamente ammalato di sudditanza e d’immobilità. Se non si cura, morirà del tutto. Nel dì della…

Puntata speciale dedicata al caso Lancia

comment1 Commento
La nostra redazione è stata avvisata che in una delle prossime puntate del programma di Rai Tre “Chi l’ha visto?” ci sarà un blocco dedicato interamente al caso Lancia. Federica Sciarelli ripercorrerà con l’ausilio di filmati di repertorio ed altri interpretati…

2 Commenti. Nuovo commento

  • Avatar
    Jussi Karttunen
    25 Gennaio 2015 10:59

    Finns love Lancia! It brings a lot of sweet memories: Markku Alen, Juha Kankkunen, and not so lucky Henri Toivonen.

    Rispondi
  • nell’85 lavoravo in una conc Lancia, ne aenavvo una stradale nel salone per dimostrazione, naturalmente senza centralina, mio Dio notavi tutto meno che il motore, non si vedeva nemmeno. solo scambiatori e tubazioni ..un opera d’arte, Leonardo l’avrebbe copiata sicuramente

    Rispondi

Lascia un commento

Il tuo indirizzo email non sarà pubblicato. I campi obbligatori sono contrassegnati *

Compila questo campo
Compila questo campo
Inserire un indirizzo email valido.